Saavuin eilen suurkaupungin sykkeeseen, tässä mä nyt istun ja ihmettelen Starbucksissa, tuijottelen vähän ihmisiä mutta enimmäkseen puhelimen näyttöä. Ensimmäiset 24 tuntia on tuottanut miestarjonnallaan hienoisen pettymyksen. Eka ilta korkattiin joraamalla aamuneljään, alottelut hoitui puolivahingossa fiftariherrasväen yksityiskemuissa, joiden jälkeen ilta jatkui klubilla nimeltä purppura kilpikonna. Illan parasta tarjontaa edusti nipinnapin parinkympin ylittänyt parivaljakko, joka jaksoi meitä sinnikkäästi koko illan tanssittaa. Kiitokseksi tästä sai kaksikon vaaleaverikko pusun, joka taktisen väistöyrityksen seurauksena päätyi nenänpäähäni. Ilta päättyi aamukuudelta lempityttöni viekkuun, kun tämä oli meille ensin kanaa ja munakasta ja pakastevihanneksia yön pikkunälkään kokkaillut. Tätä aion vaatia myös henkilöltä joka aikoo läpäistä mun poikaystäväkokeen.
Nyt siis sen sijaan että olisin sunnuntai-iltana kylmissäni ja pienessä rappepöhnässä lähtenyt seikkailemaan kaupunkiin yksinäni, istuuduin mukavuudenhaluisena lähimpään wifi-kahvilaan tappamaan aikaa ja odottelemaan lempityttöäni töistä (täällä on puhelimenlatauspöydätkin!!). Mulla oli ihan selkeä visio että tällasissa paikoissa käy paljon hyvinpukeutuvia, sopivasti parrakkaita kaupunkilaismiehiä. Enkä ollut pahasti väärässä! Harmi vaan että suurimmalla osalla oli jo tumma italialaistyttö seuralaisenaan. Mutta kas kummaa, sitten yhtäkkiä mun vierestä vapautuu paikka jota tumma söpöliini tulee tiedustelemaan. On vapaa! Se kaivaa esiin kirjan ja lukulasit ja näyttää ne päässä vielä pikkasen komeemmalta. Mä vilkuilen sitä puhelimen takaa ja yritän että se huomais sen. Kuulen jo kirkon kellot päässäni. Tai olisin varmaan kuullut jos ylipäätään haaveilisin kirkkohäistä. Kunnes siihen viereen istuutuu sen poikaystävä.
Mä oon ollut täällä kaksi tuntia ja 50 minuuttia ja mua vastapäätä istuu nyt jo toinen onnellinen miespari. Mun oli tarkoitus vaihtaa tästä cocktailbaariin, mutta mua alkoi nyt vähän epäilyttää se idea. Sporttibaari vois olla toinen vaihtoehto, mutta en oo vielä ihan päättänyt että jäänkö kakkoseks mielummin mua söpömmille miehille vai rugbylle.
Jään odottelemaan josko tarjonta vielä yllättäis!
xx Suvi
PS. Kirjotin koko tän jutun Lumia kasisatasella. Oli muuten eka ja vika kerta. Kyllä mä sanon että pian on aika uuden luurin ja Tinderin!!
Pusss xx
VastaaPoistaJälkikäteen kuulin hengailleeni kyseisen illan sateenkaarikaupunginosassa, että hyvät apajat oli mulla ainakin!
VastaaPoista