Kävin tänään elämäni ensimmäisillä lounastreffeillä. Tai siis, mähän käyn lounastreffeillä monta kertaa viikossa. Bisneslounailla neuvottelemassa tulevista projekteista ja tekemässä päätöksiä niin että savu nousee korvista ja ruoka jäähtyy (lue: yliopiston 2,60€ opiskelijalounaalla arvioimassa onko ruuassa tänään tarpeeksi suolaa ja juoruamassa kunnes tunti menikin ja ryhmätyössä päästiin kolme lausetta eteenpäin). Mutta tänään kävin ihan oikeilla lounastreffeillä MIEHEN kanssa.
Ensitreffeiksi (siis niitä baari-iltojahan ei lasketa treffeiksi?) ne meni ihan nappiin. Mun mielestä ainakin. Eikö ookin ihan ok ensitreffeillä ilmoittaa tarjoilijalle, että maksetaan samasta ja odottaa että mies kaivaa luottokortin esiin? Tai lopeteltuaan ruokailun kävellä ulos ravintolasta niin että mies joutuu juoksemaan perään? Mä pidän kyllä itseäni ihan deittikuningattarena, voisin alkaa vaikka pitää kursseja aiheesta.
Tarjoilija tai kukaan muukaan tuskin arvas että oltiin ensitreffeillä. Ulkopuolisen silmään se näytti varmaan enemmänkin vanhan elämäntapariitelijäpariskunnan perus-keskiviikkolounaalta. Mutta musta ne oli parhaat lounastreffit mitkä mulla on ollut. Ehkä jopa parhaat treffit muutenkin, mikä nostaa vertailukohteiden lukumäärää jo ainakin kolmeen.
Uusistakin jo melkein sovittiin. Jäin kuulemma velkaa.
xx Suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti