Tälläkään miehellä ei ollut urheiluautoa eikä se asunut
keskustassa, mutta sillä ei ollut tällä kertaa merkitystä. Sen sijaan mä olen
hytissyt kylminä pakkasöinä kolisevan mummokonkelin takapaksilla ja kitissyt
vaan ihan vähän kylmyyttäni, kun puolimatkassa on pysähdytty katsomaan tähtiä.
Mies ei myöskään pitänyt thaikkuruuasta eikä halunnut jakaa viinipulloa mun
kanssa, mutta sen sijaan se paistoi mulle lettuja vaikka keskellä yötä, jos
silloin sattui tekemään mieli. Se ei katsonut mun kanssa kylmäverisiä tappajia,
sen sijaan se piti huolen että mulla oli oma läppäri aina mukana, jotta se itse
sai pelata änäriä. Me ei haettu Prismasta tarjousvessapaperia, sen sijaan me haettiin
ihan normihintaista lähikaupasta ja mä sain suklaata, jonka se taitavasti
junaili kassahihnan läpi mun huomaamattani.
Ja minä kylmänä, tuomion mukaan hyvin epäromanttisena (onko
paha jos mies kutsuu epäromanttiseksi?) ämmänä olen joutunut ihan tosissani
pistämään itseni likoon kaikkien julkisten hellyydenosoitusten ja tähtien
tuijottelun keskellä. Ja nauttinut siitä. Suvi meni ja ihastui mieheen, joka
oli kaukana poikaystäväkriteereistä.
Nyt reissu-Suvin on kuitenkin aika taas hetkeksi vaihtaa
maisemaa, ja kotileikkipoikaystävälle se oli liikaa. Loppupeleissä mun reissuni
oli ehkä vaan hyvä tekosyy ja sopiva piste päättää tää kotileikki, vaikka
taustalla olikin ihan muut syyt. Me eletään eri maailmoissa, se oli alusta
saakka selvää. En olisi ensitapaamisen jälkeen koskaan uskonut, että nyt ollaan
tässä. Erilaisuus on toisaalta ollut ehkä juurikin se asia, mikä on vetänyt
puoleensa. Viime kuukaudet on opettanut mulle paljon, mutta mä joudun ehkä
kuitenkin vielä vähän harjoittelemaan tähtiin tuijottelua ja hetkeen
heittäytymistä. Ja jos mä olen jotain pystynyt tälle miehelle näyttämään, niin
ainakin sen, että mussa, ja ehkä myös monessa muussa mun kaltaisessani
naisessa, on paljon muutakin kuin aikaisempien seksikumppaneiden lukumäärä.
Reissuun lähteminen on nyt saanut ihan uudenlaisen, haikean
fiiliksen, joka ei koskaan aikaisemmin ole mua lähtiessä vaivannut. Odotan uusia
tuulia silti tavanomaisella innolla enkä edelleenkään voi sanoa katuvani
valitsemiani reissunaisen saappaita. Tulevat kuukaudet tulee olemaan kiireisiä
uusien tuulien parissa, mikä voi aiheuttaa pientä hiljaiseloa sekä täällä
blogissa että miesrintamalla. Yritän kuitenkin ehtiä päivittämään kuulumisia,
nyt kun ollaan taas vakaasti palattu siihen tuttuun ja turvalliseen,
täysipäiväiseen ja kuivaankin (jos punkkua ei lasketa) sinkkuelämään.
Ihanaa alkavaa kesää, nauttikaa terassikeleistä!
xx Suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti