maanantai 5. tammikuuta 2015

Ensivaikutelma on tärkein

Hallo maailma!

Mulla on ollut tässä lomalla hirveesti ylimääräistä aikaa kuunnella ääniä pääni sisällä, ja sitten kaikessa itsekeskeisyydessäni aloin miettiä että nehän on ihan hyviä ääniä. Niinpä aloin sitten kirjoitella niitä ääniä ylös oman koneen kätköihin ja totesin sitten että hittoakos mä niitä täällä säilön, jakoon vaan.

Näin reippaat kolme vuotta sinkkuna pyörittyäni on sinkkuudesta iloineen ja riesoineen tullut mun ihan ehdoton lemppari-vitsinväännön aihe. Näitä itseironisia ajatuksia riittää ihan varmasti blogiksi asti jakaa, mutta mun pitkäjänteisyydestä ja mielenkiinnon säilymisestä tähän blogihommaan uskallan luvata tasan yhtä paljon kuin niiden säilymisestä yhteenkään mieshommaan. Nähtäväksi jää.

Mä olen ihan hirveä lörpöttelijä. Puhun ihan liikaa ja se tulee olemaan myös tämän blogin suurin ongelma; kirjoittaa blogitekstejä, ei novelleja. Mutta koska ensivaikutelma on tärkein ja salaisissa mielikuvissani mä olen oikeasti lyhyt, ytimekäs ja jämptisanainen, jätetään tämä intro tällä kertaa tähän. Salaisissa kansioissani odottelee jo pari tekstiä valmiina, mutta säästellään niitä vielä vaikka sen pahan päivän varalle, kun mielenkiinto lopahtaa. Voiskohan tätä samaa säännöstelytaktiikkaa käyttää ihmissuhteissakin? Vähän säilöä alkuhuumaa sitä aamua varten, kun poikaystävä haisee krapulalta samaan aikaan kun sen koira paskoo sun uudelle olohuoneen matolle.


Palataan pian!


xx Suvi T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti