lauantai 17. tammikuuta 2015

Vanha tuttu tarina

Heippa kaikki sinkut ja sinkunmieliset!

Ajattelin kertoa tarinan, joka ei ole mitenkään omaperäinen ja juonikin toistaa itseään. Eikä sillä ole edes loppua. Kerron silti:

Olipa kerran kivannäköinen, fiksu mies, joka vaikutti kaikinpuolin loistavalta catchiltä. Kaikki meni ihan nappiin, teillä oli tosi hauskaa yhdessä ja joka kerta sulla oli vaan varmempi fiilis tästä tyypistä. Sitten yhtäkkiä olikin hiljaista.

Viikon päästä lopetat viestittelyn, koska vastaukset on lyhyitä tai niitä ei ole. Kahden viikon päästä lopetat Whatsappin viimeksi nähty -tilan kyttäämisen. Kuukauden päästä siirrät tyypin arkistoon kusipäät, sinne jonon jatkeeksi sivulle 158. Kahden kuukauden päästä oot tavannut jo uusia kivoja tyyppejä eikä vois enää vähempää kiinnostaa.

Sitten törmäätte sattumalta (tai ainakin melkein sattumalta). Ensin vähän vaivautuneet moikat. Kohta vaihdattekin jo kuulumisia niin kuin mitään ei olis tapahtunut. Juttu venähtää, ja sulla on hauskaa, vaikka ootkin vihainen salaa mielessäs. Mutta sitä ei saa näyttää, koska eihän sua muutenkaan vois vähempää kiinnostaa. Parin lasillisen jälkeen puhutaankin jo pehmosia ja kerrataan yhdessä, että mikä meni vikaan. Sitten sovitaan vanhat kaunat ja pussataan. Päädytään vielä uuteen mahdollisuuteen (ja samaan sänkyyn). Olo on helpottunut ja onnellinen.

Seuraavana päivänä kyttäät taas puhelin kourassa viestiä.

Tuttu stoori, anyone?


xx Suvi (puhelin kourassa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti